sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Yleiskokouksen suunnitteluilta Siltiksellä


Siltiksen ruokala toimi kokouspaikkana yliopistolaisten yleiskokouksen suunnitteluillalle viime torstaina. Väkeä oli kerääntynyt oikeustieteellisestä tähtitieteelliseen, lastentarhan opettajista kirjastonhoitajiin, opiskelijoista emeritusprofessoreihin. Peducasta oli iso edustus paikalla. Kaikkia yhdisti huoli siitä rakennemuutoksesta jota on valmisteltu vauhtisokeasti, opiskelijoita tai henkilökuntaa juurikaan kuulematta. Jos käsiaselakiin ei olla saatu edes pientä muutosta aikaiseksi vaikka aihetta on puitu 90-luvulta asti, niin kuinka on mahdollista muuttaa koko Suomenmaan yliopistolaitos vuodessa? Sosiologian laitoksen dosentti Paavo Uusitalo kertoi keränneensä uuden yliopistolain käsittelytavan perustuslainvastaiseksi toteavat lausunnot kolmen yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan professoreilta. Aika kumma hiljaisuus asiasta vallitsee.

Tätä tilannetta muuttamaan kootaan nyt yliopistolaisten yleiskokousta. Laitetaan kuuluviin perusteltu vaatimus lain aikatauluttamisesta uudelleen ja sen sisältöjen avaamisesta perusteelliselle keskustelulle yliopistolaisten omista lähtökohdista, avoimesti. Suunnittelukokoustaminen sujui kuin rasvattu, sovittiin yhteydenotoista eri laitosten professoreihin jotka tulisivat luennoimaan yleiskokoukseen, viestittämisestä (lehdistöön lähtee sanaa, ja siltikselle ilmestyy ensi viikolla stylejä julisteita ihmeteltäväksi) ja sanan viemisestä mahdollisimman laajalle. Jokainen voi itse levitellä kavereilleen tietoa asiasta, ja vaikka printata Conddooriin tai käytäville A4-kokoisia versioita julisteista. Facebook event on tulossa. 

Tunnelma tilaisuudessa oli yhteisestä huolesta huolimatta lämmin ja samalla ammattimainen. Oli mukavaa nähdä yliopiston väkeä - opiskelijoita, lehtoreita, toimistoväkeä, kirjastonhoitajia - yhdessä suunnittelemassa ja ideoimassa. Yhdessä tekemällä hommat saadaan toimimaan.

--
Antti

Flyerit voit ladata täältä:

5 kommenttia:

  1. Samoilla linjoilla Antin kanssa.

    On erittäin tervetullutta että yliopistolaiset ovat lähteneet järjestämään yleiskokousta pystyyn. Yleiskokous pidetään 5.2 ja siitä muodostetaan julkilausuma jota viedään eteenpäin niin eduskunnassa kuin yliopistossa vaikuttaville päättäjille. Yleiskokouksessa halutaan koota yhteen melko hajanainen kritiikki lakimuutosta kohtaan ja raivata tilaa kriittiselle keskustelulle yliopiston tulevaisuudesta.

    Millainen on sinun unelmayliopistosi?

    Nuijaa ei ole vielä lyöty pöytään. Miksi yliopistojen johtosääntöjä uudistetaan ennen kuin uusi laki on tullut edes voimaan? Vielä ei ole aika luovuttaa! Nyt tarvitaan joukkovoimaa, mielenilmauksia, kriittisiä kannanottoja ja keskusteluja.

    Ei ole opiskelijan osa jäädä vain seuraamaan keskustelua, joka on tiivistynyt pelkän laitosrakenneuudistuksen ympärille. Vaikuttamisen mahdollisuus ei saa jäädä teennäiseksi. On aika lähteä rakentamaan yhdessä muun yliopistoyhteisömme kanssa jotain uutta - vaatimaan yliopistouudistuksen aikataulujen hidastamista ja kriittistä, kauaskatseista keskustelua yliopiston väen omista lähtökohdista käsin.
    Nyt on aika toimia!

    VastaaPoista
  2. En tiedä ketään, joka pitäisi yliopistouudistuksen aikataulua järkevänä. Järkyttävä kiire koko prosessissa ihmetyttää. Kaikkien yliopistolaisten luulisi olevan tästä samaa mieltä – ideoinnille ja päätöksille on saatava lisää aikaa! Tämän mittakaavan uudistukset eivät pääty onnellisesti ilman yliopistoväen kunnollista kuulemista.

    Kaikki mukaan omalla tavallaan!

    VastaaPoista
  3. Siis hetkonen , onko yleiskokous 29.1 vai 5.2 ?

    VastaaPoista
  4. Yleiskokous on 29.1. ja sitten rehtorin, kanslerin ja virkamiesten ja -naisten kuulemistilaisuus on 5.2. No probelmos.

    VastaaPoista
  5. joo anteeksi, 29.1 tosiaan, kalenterin sivut sekaisin!

    VastaaPoista