maanantai 5. tammikuuta 2009

Peduca 2009

Uusi vuosi, uusi hallitus, uudet nettisivut, uusi Peduca :)

Peducan ensimmäinen kokous, eli järjestäytymiskokous on perjantaina 9.1. klo 16 Aleksandrian ryhmätyötilassa 333.  Järjestäytymiskokouksessa jaetaan hallituksen vastuualueet ja päätetään monesta muusta tärkeästä hallituksen toimintaa koskettavasta asiasta.

Järjestäytymiskokouksen jälkeen Peducalla on paljon ihmisiä, jotka vastaavat erilaisista tehtävistä. Tämä tietenkin helpottaa hurjasti puheenjohtajan hommaa, kun tietää että vastuun saa jakaa kaikkien hallituslaisten kanssa tasapuolisesti. Toivottavasti järjestäytymiskokouksessa jokainen hallituksen jäsen löytää sellaisen vastuualueen johon liittyvistä jutuista nauttii ja jonka parissa viihtyy koko vuoden.  

Toivon tältä vuodelta paljon. Toivon että vuodesta tulee onnellinen. Toivon että tänä vuonna saan keskustella paljon hyviä ja maailmaa mullistavia keskusteluja. Toivon että Peducan hallitus toimii ja tekee paljon asioita yhdessä ja pitää hauskaa. Toivon että oman onnellisuuden ja hauskanpidon kautta hallituslaiset saavat myös muita opiskelijoita mukaan Peducan toimintaan. Toivon että ihmiset tulevat mukaan toimintaan, koska Peducassa viettämäni on aina ollut hauskaa ja onnellista, miksi en toivoisi sitä muille. 

Onnellista vuotta kaikille!

Anni

Peducan pj 2009

3 kommenttia:

  1. Siellä siis nähdään!

    Meille uusille hallituslaisille olisi hyödyllistä, jos saisimme jonkinlaisen infopaketin siitä, mitä toimia hallituksesta löytyy ja mitä kaikkia vastuita noihin toimiin sisältyy, jotta asiaa voisi pohtia jo etukäteen ennen tapaamista, jossa päätös täytyy tehdä. Ja jotta osaisi tehdä oikean päätöksen, ettei ota harteilleen sellaista asiaa mitä alunperin ei olisi pystynyt läpivetämään, mutta tuli kohdalle yllätysvastuuna. Jos yhtään saatte tästä ajatuksenkulusta mitään selvää :D

    Mutta selviäähän kaikki sitten paikan päällä :)

    VastaaPoista
  2. Heippa!

    Ennen järjestäytymiskokousta kannattaa käydä katsomassa peducan vanhoilta nettisivuilta kohta "hallitus 2008" . Siellä on viime vuoden vastuualueet ja vastuuhenkilöiden yhteystiedot. Heiltä voi varmasti kysellä lisää mitä vastuualueisiin kuului.

    Uusi hallitus voi tietysti tehdä uudenlaiset, kiinnostuksen mukaiset vastuualueet ja myös jakaa uudella tavalla tehtäviä (niin kuin varmasti osaltaan käykin) . Kuitenkin koin ainakin itse , että tuosta edellisen vuoden vastuualueista oli hyötyä, kun mietin uutena hallituslaisena mitä haluaisin tehdä :)

    Toivottavasti on muillekin hyötyä !

    VastaaPoista
  3. Joo, olen mä niitä käynyt katsomassa. Mutta sitten kun ei tiedä mitä ne käytännössä ovat tehneet. Olen siis kehitellyt päässäni sopivaa vastuualuetta itselleni, jota ei ole olemassa vielä ainakaan sillä sisällöllä mitä itse olen ajatellut ja miten sitä pitäisi kehittää.

    Paljastan salaisen suunnitelmani teille perjantaina niin voitte teilata minut! :D

    VastaaPoista