tiistai 2. joulukuuta 2008

Uuden hallituksen epävirallinen fiilistelytapaaminen

Sinä, joka olit paikalla 1.12 kauemmin kuin esimerkiksi minä, joka poikkesin vain mutustamaan tuorejuustolla siveltyä iltapalaleipää, voisit lahjoittaa hetken kallisarvoista aikaasi ja kirjoittaa mikä olo sinulle jäi kokoontumisesta :)

emma

3 kommenttia:

  1. Jäi todella mukava ja lämmin olo. Uusi porukka tuntuu toimivan jo nyt aika kivasti. Vaikkakaan kaikki eivät tietenkään päässeet tapaamiseen. Annilla on tulevana pj:nä musta loistavia visioita ja kaikilla tuntuu riittävän innostusta. Oon ilonen, että jäin vielä hallitukseen. :)

    t.janica

    VastaaPoista
  2. Kyllä, yhdyn Janican fiilinkeihin uudesta hallituksesta! Mukavaa, avointa porukkaa ja oli hienoa kuulla kuinka niin moni on kiinnostunut yliopistoamme myllertävistä koulutuspoliittisista uudistuksista.

    Erityisesti pidin hallituslaisten asenteesta ja halusta toimia oikeasti peducalaisten edustajina. Ainejärjestö edustaa juuri SINUA peducalainen! Tulevan vuoden haasteeksi tuleekin saada hallituksen ulkopuolisia jäseniä mukaan kehittämään toimintaa ja kertomaan mielipiteitä.

    Tulkaa ja vaikuttakaa peducalaiset, hallituksen välityksellä tai meidän kanssamme! Uskon vahvasti , että jengi on enemmän kuin avointa sille :)

    terkuin: Erna

    VastaaPoista
  3. Kaikki halukkaat ja vähemmän halukkaat messiin, munkin puolesta! Mikään ei muutu, jos vaan kerää pisteitä ja palkkaa – kokemusta on. Olen diggaillut meiningistä, ja kyllä se tästä vieläkin ilommaksi muuttuu, kun räjäytetään hommat tammikuussa käyntiin. Shazaam!

    VastaaPoista