perjantai 30. syyskuuta 2011

Kirjoituskilpailu

Mustassa yössä
tupakan tuoksussa
tahmealla lattialla
sä otat musta kiinni
lantiosta, hirveen kovaa.

Biitti vetää mut kiinni
- en tiedä kuuluuko se kajareista
vaiko ihan sun sydämestä.

Näin ei käy mulle!

Mun mustat silmät katsoo sun sinisiin,
savu verhoaa meidät ikuisiksi ajoiksi suojaan muiden katseilta.
Mä en päästä susta irti!
Säkään et päästä musta irti...

Siksi me ollaan nyt tässä
yhteisessä elämässä
vaikkei meillä ole tähän lupaa!

Uneton yössä

Peducan kirjoituskilpailu: Kuuleeko kukaan?

Tämä tapahtui Helsingissä, illansuussa, raitiovaunussa, joka on täpötäysi, olin seisomapaikalla.

Ihminen kuorii mandariiniaan jo hieman liian pitkään. Hän saa lopulta kuoret irti syötävästä osasta ja etsii roskakoria. Tässä raitiovaunussa, ei hänen kohdallaan, eikä edes lähellä saattanut sijaita yhtään ainoaa jäteastiaa. Siispä hän kysyy rohkeasti yleisöltä, missähän roskis saattaisi sijaita. En kuule vastausta. Olen kylläkin kaukana, mutten havaitse mitään reaktioita. Hän jäi siihen, yksin keskelle muita, mandariinin kuoret kädessään.

Ihmisen vierestä vapautuu paikka. Yksinäinen istuin ja tartun tilaisuuteen. Istahdan alas, nostan jalan tukevasti toisen polveni päälle ja alan lukemaan kirjaa. Kuinka teksti viekään mennessään. Vahvat ilmaukset saavat kyyneleet silmiini. On kuin leijuisin painottomassa tilassa, keskellä lämmintä, joka puolelta puhaltavaa tuulta. Kuin sataisi lävitseni, kuin tuhat tuhatjalkaista kutittelisi paitani alla. Nautin. Kirja on Lasse Lipposen Tutkiva Oppiminen.

Sitten se tapahtuu, kaikki muuttuu. Alkoholia nauttinut ihminen muuttuu. Kukaan ei voi aavistaa mitään ennen kuin hän muuttuu. Tahtoisitko jutella kanssani sikainfluenssarokotteen ottamisesta? Tai sitten: ”Hei, mitä sää oot miältä, ku, siis toi se sikanuharokote, eikse oo niinku aika sille turhan jätkän hommaa, hei?” No, arvata saattaa, kansamme kultainen, kukaan ei puhu takaisin, vastaa kysymykseen, tartu tilaisuuteen jakaa oma mielipide avoimesti matkansa ratoksi. Ehkä kukaan ei kuullut? Kyllä kuuli. Minä kuulin. Mutten vastannut! Luin nähkääs kirjaa, eikä kirjaa noin vain jätetä kesken. Käytävän toisella puolella vieressäni istuva kansalainen kuunteli musiikkia, eikä sitäkään jätetä noin vain kesken. Etenkään jos on kysymyksessä aivan tajuttoman hyvä biisi. Minun kirjanikin oli hyvä.

Ihminen masentuu ja hän kääntyilee, katsoo alaspäin painuneita päitä kysyvästi koittaen hakea katsekontaktia edes jonkun kanssa. Eikä kukaan katso takaisin. Ketään ei kiinnosta. Ei vieressäni, käytävän toisella puolella istuvaa, ei minua. Hetken hiljaisuuden jälkeen ihminen esittää kysymyksiä: Miksi kukaan ei halua jutella? Ovatko kaikki tyytyväisiä elämäänsä juuri tuollaisina, itseensäpäin kääntyneinä, hiljaisina yhteiskunnan jäseninä? Eikö matkanteko olisi mukavampaa, jos saisi vaihtaa ajatuksia aivan uusien ihmisten kanssa? Hän suuttuu hieman ja puhuu siitä kuinka voisi ryöstää jonkun. Eikä se joku varmasti edes huomaisi, koska olisi niin keskittynyt omaan matkustamiseensa. Sitten hän puhuu siitä, kuinka hän voisi ryöstää kaikki siinä ratikassa olevat. Mutta hänellä on puheessaan sarkastista sävyä, joten kukaan ei vieläkään puhu hänelle mitään. Mutta moni varmasti ajattelee jo jotain. Minä ajattelen! Ajattelen kuinka voisin mieluusti puhua jostakin, mutten usko sen olevan kovin mielenkiintoista, sillä ihminen vaikuttaa hyvin sekavalta ja tuoksuu kirpeästi alkoholilta, vaikka olen noin kolmen metrin päässä hänestä. Siispä uskonpuutteestani johtuen en puhu vaan jatkan lukemista. En tosin kykene rauhassa keskittymään enää lukemiseen, koska ajattelen jo muuta. Sitä ihmistä. Mitä hän haluaa? Sydämenlyönnit kiihtyvät, ajatukset vilkastuvat... Kuumottaa!

”Vai niin.. Ketään ei siis kiinnosta, että minä haluan ryöstää kaikki teidät..”, ihminen turhautuu ja nostaa tumman reppunsa syliinsä. Entä jos siinä repussa olisi pommi? ”Entä jos tässä minun repussani olisi pommi?” Olen varma, että ihmiset kuuntelevat häntä. Välinpitämättömyys on vaihtunut peloksi yhdestä sanasta: Pommi. Hän kertoo räjähteen olevan C-4 – räjähdettä, eli ”seenelosta”, ja nostaa reppunsa korkeammalle. Yksi miehistä, joka istui ihmisen takana, nousee ja ohittaa hänet. Hän pitää vieläkin reppuaan hyvin näkyvillä. Mies kävelee hänen ohitseen, ja koskettaa takillaan reppuansa. Ihminen horjahtaa ja menettää otteensä repusta, joka putoaa muutaman kymmenen senttiä kohti ratikan lattiaa. Reppu on nyt maassa ja ihminen seisaallaan sen vieressä. Hän kertoo, kuinka laukaisumekanismi kytkeytyi päälle ja hän itse kävelee pois päin repusta raitovaunun uloskäynnin lähelle kovaan ääneen puhuen poistumisestaan. Hän ottaa jo muutamia askeleita ulko-ovia kohti, mutta perääntyy viime hetkellä ja kertoo tämän olevan huono paikka räjäytykseen. Pitää odottaa vielä. Hän kysyy jälleen miksi kukaan ei edes reagoi. Nostan katseeni kirjasta ja katson häntä. Hän katsoo takaisin. Hänen silmänsä ovat punaiset ja naamansa hieman kulunut, kuin olisi ollut reissun päällä jo jonkin aikaa. Uskoisin hänen olevan iältään kahdenkymmenen viiden ja kolmenkymmenen välissä. Kysyn häneltä: ”Mitä?” ja hän vastaa:

”Mitä?”

Eipä taida keskustelusta tulla juuri mitään. Takanani istuva nainen sanoo ihmiselle, että jos sinä uhkailet ryöstöllä tai pommilla on aivan turha odottaa järkevää keskustelua. Mutta hän muuttui. Hän muuttu siinä samassa, kun katsoin häntä silmiin ja kysyin: ”Mitä?”

Tässä vaiheessa kaikki pelkäävät. Aistin sen ympärilläni. Lihakset ovat jäykkänä ja moni ei tiedä mitä kohta tapahtuu. On selvää, että jokainen ajattelee päässään enemmän kuin koko päivänä. Niitä asioita, joita pitää tärkeänä, joita ei koskaan ajattele. Niitä joita ei ajattele muulloin kuin oikein sairaana ja hengenvaarassa. Oliko se hengenvaara? Äänestä päätellen repussa oli pulloja. Mutta se oli herätys. Poistun raitovaunusta, koska on pysäkkini. Minulle jäi aivan järjetön olo. Kuuliko kukaan?

Nimim. Pecasaurus

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Peducan kirjoituskilpailu: Meren äänet

Meren äänet

Näykin hekumaasi kuin pieni kala

Katiska on sydämen muotoinen

Kaislikossa suhisee tänä yönä, beibi

Kun kohot sukeltavat mereen



Anssi Kantola

tiistai 27. syyskuuta 2011

Kirjoituskilpailu: Kiihkoa hammaslääkärissä

Istun hammaslääkärin odotushuoneessa. On jopa minua kuumempi loppukesän aamu, ja YTHS:llä ei ole varaa tuulettimeen. Mutta sehän ei minua haittaa. Tunnen kuinka hikikarpalot valuvat muotojani hivelevän harmaan hupparini alla. Paitani liimautuu hiestä läpimärkään vartalooni. En ole koskaan tuntenut itseäni näin seksikkääksi.

Huoneessa vallitsee jännittynyt, jopa jollain tavalla eroottinen tunnelma, kun kaikki odottavat pääsyään hammaslääkärin helliin käsiin. Ihmiset tarkkailevat toisiaan kiinnostunein, jopa hieman himokkain silmin. Vastaanoton seinille ripustetut Osta hammasharja ja voita matka Bahamalle -julisteet lisäävät jo ennestään kiihkeää tunnelmaa. Eräs vastaanoton ovista aukeaa ja sieltä ilmestyy alfauros, joka päihittää komeudellaan jopa Ridge Forresterin. Miehen hiukset ovat vielä tyylikkäämmät kuin lapsena omistamallani Ken-nukella, ja hänen viaton hymynsä sulattaa vesiputoukseni virtaamaan. Tyköistuvat housut eivät jätä paljonkaan arvailujen varaan.

  • Onko Kirsi Tiivonen paikalla, kysyy tuo unelmieni mies kiihkosta käheällä äänellä. Lääkärilläni on päällään vähintääkin kaksi kokoa liian pieni lääkärintakki, joka paljastaa upeasti treenatut lihakset.

  • Ooh, toki olen, vastaan viettelevä ilme punatuilla, seksikkäästi raollaan olevilla huulillani.

  • Päivää, olen lääkärinne Matti Kanerva. No käy toki peremmälle. Teillähän on jo suu valmiiksi auki tarkastusta varten, vihjailee lääkärini.

Tunnen kuinka uumani alkaa sykkiä kiihkeämmin ja hengitykseni tihenee. Seuraan fantisioideni uutta kohdetta rakkautemme luvattuun luolaan, joka hohkaa loisteputkivalojen romantiikkaa. Katson Mattia ja hän vastaa katseeseeni merkityksellisesti. Tiedän, että olemme luodut toisillemme. Matti vahvistaa aavistukseni sanomalla tuolla tummanpuhuvan matalalla bassollaan:

  • Käy tuohon tuoliin istumaan, teen sinulle ihan aluksi perustarkastuksen niin nähdään kuinka paljon hoitoa vanhat paikkasi tarvitsevat.

Matin hunajaa tihkuva ääni saa minut toivomaan, että paikkani olisivat perusteellisen kesäpuhdistuksen tarpeessa. Asettaudun tuoliin haarat valmiiksi levällään, mutta ilmeisesti se on Matista hieman liian kiihottavaa.

  • Laita vaan ne jalat yhteen, että pääsen paremmin liikkumaan tässä tuolin ympärillä, Matti yrittää peitellä kiihkoaan minua kohtaan.

Toivoisin, että Matti liikkuisi mielummin minussa kuin ympärilläni, mutta luulen tämän olevan hänen käsityksensä esileikistä. Radiosta kantautuu ” Nyt syöksyy sukkula veenukseen” ja tiedän, että Matti on valinnut kappaleen tarkoituksella tätä yhteistä hetkeämme varten, joka tulee mullistamaan molempien tulevaisuuden.

  • No niin, täällä näyttää olevan yksi reikä. Minulla olisi aikaa porata se nyt, vai haluatko tehdä tämän paremmalla ajalla niin, että ehdit valmistautua, Matti kysyy vietellen.

Matin sanat ovat kuin kesäkukkien mesi alastomalla vartalollani. Vaikka kuinka haluaisin antautua tässä ja nyt Matin kiihkeään reiänporauslempeen, olen liian siveä suostuakseni ehdotukseen ensimmäisten treffien jälkeen. Olenhan sentään pastorin tytär. Huomaan kuinka pettynyt Matti on torjuttuani hänen rakkautensa oodin.

  • No ei kai tällä kerralla sitten enempää. Varaa aika vastaanotosta uuteen kertaan niin hoidetaan homma loppuun, Matti sanoo pettymyksen kyyneleitä niellen.

  • Voi Matti, oletpa sinä niin asiallinen sanoessasi hoidetaan homma loppuun. En malta odottaa ensi tapaamista, jolloin sinä saat todella porata sen paikan minussa, viserrän Matin hekumallisen muotoiseen korvaan.

  • Öö aivan. No mukavaa, että joku pitää poraamisesta. Yleensä ihmiset tuntuvat pelkäävän sitä, Matti kertoo yrittäen leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa.

  • Miten joku voisi inhota poraamista kun kerran sinä olet asialla. No mutta, me näemme hyvinkin pian, toivon. Ja älä huoli, ensi kerralla kaikki menee niin kuin halusitkin, kuiskaan ja käännyn viehkeästi kohti ulko-ovea.

Kompastun tahallani korkoihini, jotta Matilla olisi syy koskea minun sykkivään vartalooni ennen lähtöäni. Hän osoittaa kuitenkin siveyden ja herrasmiehen elkeitä seisomalla kauempana. Pastorin tyttärenä ymmärrän, ettei hänestäkään tälläinen läheisyys ole suotavaa ensitapaamisella. Matin ilme kuitenkin paljastaa, että hän tietää saavansa seuraavalla kerralla jotain, joka on parempaa kuin Suomi jalkapallon MM-kisojen finaalissa.

Kirjoituskilpailu: Leikkaa pahvista ympyränmuotoinen pala


Leikkaa pahvista ympyränmuotoinen pala.


Liimaa se keskelle kartonkia.


He kaatavat metsän tieltä


ja metsärengas kiertää reunat.


Käytä kahta väriä



/


eilen suhteellinen ilmankosteus oli ulkona 85%


talvella huoneilmankosteus kivitalossa on n.20%


puutalot ovat kosteampia


puu imee kosteutta kosteatiloista


rintamamiestaloissa ihmiset kärsivät hengityselimistön sairauksista


kellarin tuoksussa




-Johny

maanantai 26. syyskuuta 2011

Peducan kirjoituskilpailu: Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...

”Kaverinkaverin lapsi pohti terveyskeskuksen odotustilassa, miksi kukakin oli lääkäriin menossa. Lapsi huomasi rastapäisen pojan odotushuoneessa ja tokaisi kuuluvasti: Äiti, mä tiedän miksi toi on täällä. Tolta peikolta on tippunut häntä!".

Minä itse näin ensimmäisen peikkoni päiväkotini syysretkellä Veräjämäen metsissä. Tämä ikimuistoinen välikohtaus tapahtui samana vuonna kun Suomen leijonat kaappasivat ensimmäisen mm-kultansa. Olin sataprosenttisen varma näkemästäni; karvainen pikku peikko viiletti suoraan silmieni edestä yli sammalien ja kivien –niin salamannopeasti että minä taisin olla ainoa, joka näki sen. Muistan yhä miltä tuntui nähdä aito peikko: yhtä aikaa niin jännittävältä ja hurjalta että olin pissata housuun. Kerroin ystävilleni näystäni, jotka hetken vakuuttelun jälkeen olivat vähintään yhtä innoissaan asiasta kuin minäkin. Aikuisille en viitsinyt tapahtuneesta edes mainita, eivät olisi uskoneet kuitenkaan.

Tänäpäivänä, vieläpä vuonna jolloin leijonat saivat sen toisen, hartaasti odotetun kultamitalinsa ja perussuomalaiset jytkynsä, tarkistaisin lähinnä lääkitykseni, jos todella näkisin taas tuon peikon viilettävän ohitseni. ”Taidan olla loman tarpeessa”, ajattelisin, ja varaisin ajan kylpylän hyvinvointiviikonloppuun (ja ehkä myös kallonkutistajalle, varmuuden vuoksi).

Meillä (kutakuinkin) aikuisilla on joskus pokassa pitelemistä jos kadulla vastaantulevaa punkkaria luullaan hammaspeikoksi, Jeesusta zombieksi tai burkhaan pukeutunutta musliminaista aaveeksi, mutta pienelle ja rikkaan mielikuvitusmaailman omaavalle lapselle tämä kaikki tuntuu todelta ja ihmeelliseltä. Ja tähän kaikkeen tarvitaan kipeästi seliyksiä. Lapset saattavatkin asettaa vanhempansa pahaan paikkaan, esimerkiksi vaatiessaan kovaan ääneen ruuhkabussissa äitiä kertomaan, onko edessä istuva tyttö pissis ja miksi naapurin setä käyttää meikkiä. Tulevana luokanopettajana tiedostan, että myös omalle kohdalle voi osua mitä eriskummallisimpia kysymyksiä. Jääkin siis aikalailla vanhempien ja muiden kasvatustyöhön osallistuvien vastuulle, miten lapsen ihmettelyyn suhtaudutaan; tukahdutetaanko se hyssytellen vai ruokitaanko sitä rakentavalla tavalla.

Olen itseasiassa ehkä hieman kateellinen pienten lasten kyvystä ihmetellä arjen ilmiöitä, etsiä vastauksia ja heittäytyä hetkeen. Muistelen lämmöllä aikoja, jolloin oli kertakaikkisen ihanaa uppoutua satuihin, peleihin ja leikkeihin ja käsitellä niiden avulla ympäröivää todellisuutta. Aikaa, kun ei koko ajan tarvinnut ajatella niin rationaalisesti. Kun on itse välillä vaarassa jumiutua tuttuihin ja tylsiin arkirutiineihin, unohtaa helposti miten erilaiselta ja jännittävältä maailma voikaan näyttää lapsen vinkkelistä katsottuna.

Äiti tarjosi välipalaksi Hedelmäpommi-jogurttia. Aaro jäi seisomaan keittiön ovelle ja ilmoitti:

-"Mä en kyllä syö mitään räjähtävää!"

Ihmeellistä päivää kaikille!

Ps. Tekstin lainaukset on poimittu www.lastensuusta.fi –sivustoilta, jonka sisältämät eri-ikäisten lasten elämänfilosofiat saavat takuuvarmasti hymyn huulille!


Kirsikka Manninen

Peducan kirjoituskilpailu: Sinun luoksesi


Sammalta
rahkasammalta, tyynynpehmeää
seittejä
joiden pitseissä tuhansia kristalleja
kimaltaa
puita, vahvoja puita
joiden käsien taakse
ei voi nähdä.

Ääniä
niin paljon, että se on hiljaisuutta
valoa niin vähän
että voi nähdä
painovoimaa
ei ollenkaan.

Jos vain siellä
olisin minäkin
...


Niiskuneiti

S&M (Suunnittelu&Meeting) Fuksiteemalla!

Peducan seuraavaa S&M -iltaa vietetään Conddoorissa ensi tiistaina 27.9. klo. 16.00 fuksiteemalla. Tervetuloa paikalle keskustelemaan ja ideoimaan!

Paikalle kannattaa saapua varsinkin siinä tapauksessa, jos olet kiinnostunut lähtemään mukaan Peducan toimintaan tai sinulla on ideoita miten Peducan toimintaa voitaisiin kehittää. Tai sitten paikalle voi tulla vain hengaamaan. :D Tarkoituksena on myös kerätä palautetta syksyn tapahtumista ja kenties suunnitella myös uutta haalarimerkkiä!

Eli kaikki fuksit ja vanhemmat opiskelijat mukaan keskustelemaan ja suunnittelemaan!

tiistai 6. syyskuuta 2011

Koulutuspoliittinen paneelikeskustelu tiistaina 6.9. Siltavuorenpenkereellä - Jälkipuintia

Tänään Peduca järjesti ensimmäisen, toivottavasti jokavuotisen, kasvatus- ja koulutuspoliittisiin kysymyksiin keskittyvän paneelin. Paneeliin osallistui kahdeksasta eduskuntapuolueesta seitsemän, ja paikalla oli kuusi kansanedustajaa sekä yksi MEPin avustaja.

Keskusteluun oli varattu aikaa puolitoista tuntia. Aika hujahti nopeasti ohi, ja panelisteja olisi kuullut mielellään pidempäänkin. Keskustelu sivusi tuntijakouudistusta, koulujen rahoitusta, opettajien työn arvostusta, hieman myös opettajankoulutusta. Panelistit olivat toisilleen kohteliaita, eikä keskustelu jäänyt vain liirumlaarumiksi. Monissa asioissa panelistit olivat kuitenkin kovinkin samoilla linjoilla. Tästä paneelista teki erityisen kiinnostavan se, että seitsemästä panelistista kuudella oli kokemusta koulussa työskentelystä. Vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto oli sijaistanut yläasteen äidinkielentunteja opiskeluaikoinaan, Kokoomuksen Raija Vahasalo on toiminut mm. rehtorina ja Perussuomalaisten Pekka Sinisalo on ollut erityisluokanopettaja Itä-Helsingissä. Vahasalo sekä SDP:n Tuula Peltonen (niinikään erityisluokanopettaja) olivat myös mukana uutta tuntijakoa suunnitelleessa työryhmässä. KD:n Sari Palm sekä Keskustan Mirja Vehkasalo olivat molemmat luokanopettajia. Lisäksi paneeliin osallistui RKP:sta entinen ministeri, juristin koulutuksen saanut Astrid Thors.

Paneeli herätti monia ajatuksia, päälimmäisenä kuitenkin jäin pohtimaan paneelin osanottajamäärää. Paneeliin oli kutsuttu kaikki käyttäytymistieteellisen tiedekunnan opiskelijat, ja tapahtumaa oli rummutettu etenkin Peducalaisille usein sähköpostein. Penkit täyttyivät ihan mukavasti, kuitenkin auditorio ykkösessä oli myös paljon tyhjää tilaa, lisääkin ihmisiä olisi mahtunut.

Opiskelijan elämä on toki usein kiireistä, luennot saattavat puuduttaa ja tenttiinluku syö voimia muilta aktiviteeteilta. Nyt elettiin kuitenkin vasta ensimmäistä viikkoa yliopistolla, ja ainakin allekirjoittaneella on luentoja ollut vasta kaksi kahden päivän aikana. Syksyn myötä kiire kasvaa, ja minusta tapahtuman järjestäminen ensimmäisellä opiskeluviikolla on ihan paikallaan.

Omasta mielestäni tulevien kasvatustieteilijöiden ja luokanopettajien pitäisi olla oppiaineemme kasvatustieteen lisäksi kiinnostuneita myös siitä, mitä poliittisella kentällä tapahtuu. Koulu ei ole tyhjiössä, ja poliittisilla päätöksillä vaikutetaan mm. siihen, saavatko koulut tulevaisuudessa enemmän vai vähemmän rahaa, ja siihen, mitä aineita koulussa opetetaan. Nämä ihmiset päättävät siis siitä, millaisessa paikassa me valmistuttuamme työskentelemme! Minua ainakin kiinnostaa se asia aikas helveltin paljon.

Kuten sanoin, tapahtumassa oli mukana mukavasti ihmisiä, ja ymmärrän kyllä hyvinkin, että joskus oma vapaa-aika on kultaakin kalliimpaa. Harmittelen vain kaikkien teidän puolesta, jotka ette päässeet osallistumaan, sen verran kiinnostava ja kiva tapahtuma oli kyseessä :)

/annis

perjantai 2. syyskuuta 2011

Peduca esittää: Kirjoituskilpailu 2011

Sykkiikö runosuoni? Pursuaako pöytälaatikkosi julkaisemattomia kirjoituksia, vai eikö kynä pysy kädessä? EI HÄTÄÄ! Peduca järjestää nyt perinteeksi ja legendaariseksi muodostuvan kirjoituskilpailun peducalaisille sekä kaikille teille, joiden kuuluisi olla peducalaisia! Peducan hallitukseen tai tuomaristoon kuuluvat henkilöt eivät saa osallistua kilpailuun.

Aihe on vapaa ja vain taivas on rajana. Voit kirjoittaa fuksisyksystäsi, Mari Kiviniemen tyylistä tai vaikka kuuluisasta marsun kasvatuksesta. Kirjoita niin paljon tai vähän kuin sielusi sietää, mutta tee se 30.9. mennessä. Kun tekstisi on valmis, pyydä blogin käyttäjätunnusta ja salasanaa Peducan viestintävastaavalta osoitteesta heidi.koskinen@helsinki.fi. Kirjoitukset julkaistaan siis Peducan Liitutaulu-blogissa ja saat itse päättää, esiinnytkö omalla vai taiteilijanimelläsi. Tuomaristona toimii arvovaltainen Peducalehden toimitus ja tulokset julkistetaan lokakuun ensimmäisellä viikolla.

Ainiin, ja kilpailun paras osuus: voittaja saa lipun itselleen sekä avecilleen Peducan vuosijuhlasitseille! Sitsit järjestetään Pohjanhovissa lauantaina 15. lokakuuta ja palkinto on arvoltaan noin 40 euroa.

Päästä siis sisäinen Paasilinnasi valloilleen!