lauantai 25. syyskuuta 2010

Kaksi koulutusalaa- yksi suunta?

Peduca on siinä mielessä poikkeava ainejärjestö, että se edustaa kahta eri koulutusalaa; kasvatustieteilijä- opiskelijoita ja luokanopettajaopiskelijoita. Toki useamman koulutusalan kombinaatioita löytyy muualtakin ainejärjestökentästä, mutta yhden koulutusalan ainejärjestöt ovat reilusti enemmistössä.

Kaksi pää-ainetta asettaa niin mahdollisuuksia kuin haasteitakin, erityisesti ainejärjestön hallitukselle. Toiminnan suunnittelu pyritään tekemään molempia koulutusaloja huomioiden, mutta silti järjestö tuppaa profiloitumaan jommankumman alan järjestöksi. Tänä vuonna vaakakuppi näyttää käytäväkeskustelujen perusteella kallistuvan luokanopettajien suuntaan. Muutama vuosi sitten kuppi oli toisessa päässä.

Hallituksessa toimivat ihmiset luovat paljolti sitä mielikuvaa millaisena peduca jäsenistölleen näyttäytyy. Esimerkiksi tänä vuonna hallituksessa toimii vai neljä yleisen-ja aikuiskasvatustieteen opiskelijaa , ja olemme kaikki neljännen ja viidennnen vuosikurssin opiskelijoita. Siis koko viidentoista henkilön hallituksesta. Myös hallituspestimme ovat ehkä hieman jäsenistölle näkymättömimpiä verrattuna esimerkiksi aktin pyörittämiseen.

Itse hoidan peducassa kasvatustieteen edunvalvontaa ja toimin Peducan edustajana Conduksessa  koulutuspoliittisen jaoksen puheenjohtajan roolissa. Anni toimii kasvatustieteen laitosneuvoston opiskelijaedustajana, laitoksen tasa-arvotyöryhmässä ja peducan Specia ja tasa-arvovastaavana. Marjo ja Laura toimivat yhdessä peducan varapuheenjohtajina, Marjo myös kulttuurivastaavana ja Laura sihteerinä.

Viimeisen kahden vuoden aikana olen ollut mm: seuraamassa ja neuvottelemassa oppiaineen ,laitoksen ja tiedekunnan kanssa yliopistouudistuksen tuomista muutoksista, rakentamassa  uutta laitosneuvostoa, kirjoittamassa kannanottoja maksuttoman koulutuksen puolesta, välittänyt oppiaineeseen tietoa kasvatustieteen koulutuksen epäkohdista (esim. kandi-ohjaukseen liittyvät), järjestämässä kansainvälisyyskasvatuksen seminaaria, amnesty-ekskua ja luomassa puitteita eri ainejärjestöjen toimijoille tiedon välittämiseen. 

Tiedostan kyllä, että tiedotteet näistä hukkuvat helposti sähköpostitulvaan, ja tämän vuoksi toiminta ei välity ainakaan mielikuvien tasolla jäsenistölle asti. Tämän vuoksi toivon, että myös muut hallituslaiset kirjoittaisivat tänne blogiin muutaman rivin siitä, mitä kukin on vuosien varrella Peducassa tehnyt.

Olen kuitenkin kokenut että toimiminen isossa ainejärjestössä mahdollistaa enemmän kuin rajoittaa. Resursseja on enemmän, ja poikkitieteellisyys ja eri näkökulmien huomioonottaminen harjaantuu väistämättä toimiessa eri koulutusalojen opiskelijoiden kanssa. Yhdistävä asia Peducassa on pää-aine; opiskelemme kaikki kasvatustiedettä. Itselleni käytännön opetustyön ymmärtäminen ja koulumaailmasta korviin kantautuneet infot ovat olleet korvaamaton lisä kasvutusalan ymmärtämisessä ja suunnanneet omaa kasvatustieteilijän polkuani koulutussuunnitelun ja koulutuksen hallinnon suuntaan. Hallituskaudesta on jäänyt käteen myös upeita ystäviä, yhdessä toimimista ja ristiriitojen ratkaisemista.

Mikäli viimevuosien toiminta Peducassa ei ole vastannut sinun toiveitasi, tule toteuttamaan omaa visiotasi hallitukseen.Tai jos on , lähde mukaan silti. Syyskokous jossa uudet toimijat valitaan on 23.11.

Syysterveisin,
Erna
(titteleistä huolimatta ihan vaan kasvatustieteen opiskelija)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti