sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Autoton päivä 22.9.

Kansainvälistä Autotonta päivää vietetään jälleen keskiviikkona 22.9. Autottomana päivänä kansalaisia kehotetaan jättämään yksityisautonsa kotiin edes yhdeksi päiväksi ja liikkumaan joukkoliikennevälineillä autoilun asemasta. Helsingin seudun liikennelaitos tarjoaa Autottoman päivän kunniaksi kertalipun yhden euron hinnalla normaalin 2,50 sijaan.

Tapahtumaa on vietetty ympäri maailmaa jo yhdeksän vuoden ajan: tänä vuonna myös ylioppilaskuntamme HYY järjestää ohjelmaa Autottomana päivänä klo 12 alkaen. Tapahtuma keskittyy erityisesti Yliopistonkadulle ja Fabianinkadulle, joka on tapahtuman alueelta suljettu autoilta. Tapahtumalla halutaan tuoda esiin, mitä kaikkea kaduilla voitaisiin tehdä, mikäli ne olisivat autottomia. Yliopistonkadusta remontoidaan parhaillaan kävelykatua, ja julkinen keskustelu sivuaa autottoman kävelykeskustan mahdollisuutta tasaisin väliajoin.

Lisää tietoa HYY:n autottoman päivän ohjelmasta osoitteessa http://www.hyy.helsinki.fi/suomi/385/ . Mene paikalle, pistä pystyyn katupiknik tai koristele katu kauniimmaksi.

Siltiksellä autottomuus oli ajankohtaista jo aiemmin kuluneena vuonna: huhtikuussa järjestettiin Autoton kampus-tapahtuma, jossa Siltavuorenpenkereen autokansi tyhjennettiin autoista ja opiskelijat järjestivät autojen tilalle bändejä, vegaanista ruokaa ja muuta ohjelmaa. Kuvia ja muuta voi fiilistellä osoitteessa http://autotonkampus.com/ . Festari saanee toivottavasti myös jatkoa: pidä silmäsi ja korvasi auki.


- Lotta Peducasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti