lauantai 18. syyskuuta 2010

Conduksen fuksiaiset - fuksin silmin

Oma ryhmäni kokoontui maanantaina suunnittelemaan fuksiaispukeutumistamme. Kaikille tuntui olevan selvää, että tähän panostetaan täydellä teholla. Lopulta lähdimme torstaina Kaisaniemestä liikkeelle lentoyhtiön henkilökuntana: hameet päällä, huivit kaulassa, nimilaput rinnassa, hatut päässä ja matkalaukut käsissä. Kapteeneilla oli omat hattunsa ja kuumottavat viiksensä. Lisäksi meillä oli mukana rekvisiittaa pientä performanssiamme varten. Joka rastilla demostroimme lentomme turva-ohjeet, jotka lopulta esitettiin myös jatkoilla Circuksessa.

Mikäli laskin oikein, kävimme yhdeksällä rastilla.
1. Tuutorit ohjasivat meidät ensiksi AKK:n rastille Senaatintorille. Luvassa oli aikuisviihdettä: pareittan saatiin sukkahousut lanteille, sukkahousuissa roikkui kaksi omenaa, joilla piti yrittää lyödä kolmatta irrallista omenaa eteenpäin, kunnes se ylitti maaliviivan. Onneksi senaatintorin mukulakivipinta ei ole edes tasainen, muutoinhan omena olisi edennyt kokoajan suoraan. Iloksemme ne vierivät innokkaasti oikealle. Jalkani ovat vieläkin kipeinä kyykistelystä. Ja me vähän lahjottiin.
2. Vieressä oli Fonin rasti ja suuntasimme sinne. Siellä piti selittää mahdollisimman monta annettua sanaa omalle ryhmälle kolmessa minuutissa, pelattiin siis aliasta. Saimme kymmenen sanaa ja siihen mennessä parhaan tuloksen. Ja me vähän lahjottiin.
3. Seuraava etappi oli Porthania ja Kompleksin rasti. Siellä teimme ammatinvalintatestin ryhmänä. Kuulemma oltaisiin hyviä matkailualalla, mutta myös ihmisläheinen saattaisi meille sopia. Ja me vähän lahjottiin.
4. Matka jatkui Allofonin rastille. Rastille saimme kommunikoida vain yhdellä sanalla: braat. Ensimmäienn tehtävänanto oli perinteinen "8 jalkaa, 9 kättä ja 3 päätä", mutta korvissa soi "BRAAT BRAAT BRAAT" ja huidottiin käsiä merkiksi asennon vaihdosta. Lisäksi muodostettiin jono syntymäkuukauden mukaan, sormia ei saanut näyttää joten: tammikuu = braat, helmikuu=braat-braat jne. Viimeisenä ja hauskimpana tehtävänä oli muodostaa vaatteistamme jono, mutta kukaan ei saanut riisua omia vaatteitaan, eikä muiden vaatteita ilman lupaa. Siinä sitten hypittiin toisten silmille paidan helman kanssa "Braat-braat!" ja siinä vaiheessa se oli sama kuin joku olisi tullut suomeksi sanomaan "Ota tää paita pois mun päältä!". Paljastakin pintaa nähtiin. Ja me vähän lahjottiin.
5. Intelligenzian rastilla, Suomen Pankilla piti ratkaista shakki-tilanne mahdollisimman nopeasti. Ratkaisuja oli kaksi. Olimme ensimmäiset, jotka ratkaisivat tilanteen eri tavalla kuin muut ryhmät. Ja me vähän lahjottiin.
6. Riensimme Kauppatorille Speksin rastille. Olimme ensimmäiset, jotka näyttelivät kohtauksen TSH:sta. Lopulta riehuttiin irlantilaisittain. Hauskaa oli. Ja me vähän lahjottiin.
7. Mantalla oli pakollinen Conduksen rasti, jossa oli Condus-tietokilpailu ja taidettiin vastata kaikkeen oikein. Ja me vähän lahjottiin.
8. Alkoi tulla kiire ehtiä vielä takaisin Kaisaniemeen toiselle pakolliselle rastille, mutta matkalla pysähdyimme Didactan rastille laulamaan juomalauluja ja leikkimään kynillä ja pulloilla. Taas jalat kipeenä. Ja kai me vähän lahjottiin.
9. Vihdoin saavuttiin pakolliselle Peducan rastille Kaisaniemen puistoon. Kaksi jonoa ja ripaskalla kepin luokse, pää keppiä vasten ja kepin ympäri kymmenen kertaa. Viidennen kierroksen kohdalla tajusin että päässä heittää, juoksinkin sitten päin seiniä, tai oikeastaan päin puita, kun olisi pitänyt navigoida takaisin jonoon. Ja me vähän lahjottiin.

Ainakin meidän ryhmämme osalta päivä oli onnistunut. Pursusimme yhteishenkeä ja yhteistyötä suunnittelusta lähtien ja se näkyi kauas. Taisi myös kuulua aika kauas kun kuljettiin megafonin kanssa ympäri keskustaa. Tällaista lisää kiitos.


Tässä oli mun eka liitutaulukirjoitus, hope you like it.

Hanna-Leena
OKL Airlines - A-luokan lentoja maailman ympäri

1 kommentti:

  1. Hieno summaus fuksiaisrasteista ja fuksiaisten fiiliksestä!

    VastaaPoista