maanantai 23. helmikuuta 2009

Hyvää valitusta

Peducan järjestämä viiniä ja valitusilta18.2 sujui mukavasti ja hyvässä hengessä. Illan aikana käytiin läpi opiskelijaedustajien toimenkuvaa, fiiliksiä sekä peducalaisten kokemuksia siitä mikä mättää opinnoissa ( ja elämässä). Valituksen aiheita kerättiin ringissä ja ne kirjattiin ylös. Tänään peducan kokouksessa käsitellään osa niistä.

Illan aikana keskusteltiin myös yliopistolaista, uudesta laitosrakenteesta ja prosessista tiedukuntaneuvoston ja johtoryhmän opiskelijaedustajien näkökulmasta. Valaisevaa oli, täytyy sanoa. Parhaiten sitä pysyy kärryillä asioista (ja koulutuspolitiikasta) kun keskustelee ihmisten kanssa. Ehkä illan suurin anti näin ainejärjestöläisen näkökulmasta oli kongreettiset valituksen paikat kursseihin tai opintoihin liittyen. Jos viesti ei meinaa palautteesta huolimatta mennä perille esimerkiksi opettajille asti, kannattaa ottaa yhteyttä ainejärjestöön.

Me hallituslaiset olemme ajamassa SINUN etuasi peducalainen. Mitä paremmin meitä informoidaan epäkohdista sitä paremmin voimme viedä asiaa eteenpäin.

Kaiken kaikkiaan hienoa viinin ja ajatuksen virtaa. Kiitos kaikille osallistuneille.

Erna,
Peducan edunvalvonta (ktl) - ja eksursiovastaava

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti